Cat Legend

Cat Legend ei ole oikeastaan varsinaisesti uusi tuttavuus vaan uudelleen löytynyt vanha tuttu. Kadotin sarjakuvan, kun kirjoittajalla oli teknisiä ongelmia silloisen sivuston kanssa ja löysin sen uudelleen pitkän tauon jälkeen.

Cat Legend on varsin vanha sarjakuva: se on alkanut jo vuonna 2003. Alusta lähtien on selvä, että kirjoittajalla on mielessään valmiiksi suunniteltu ja eeppinen kertomus, sillä tarinaa kerrotaan osaksi erilaisten takautumien kautta. Cat Legend on myös erittäin haasteellinen luettava, sillä hahmoja ja juonen käänteitä on paljon ja kaiken pitäminen mielessä on vaikeaa, kun tarina etenee nykyään vain yhden sivun viikossa. Lisäksi juoni ei todellakaan ole helpoimmasta päästä ja moni asia on yhä lukijalle epäselvä, mikä ei varsinaisesti auta lukemista. Vaikka itse pidänkin haastavista kertomuksista, käy tämän tarinan seuraaminen välillä oikeasti raskaaksi ja olenkin joutunut kertaan lukemaan sen alusta asti uudelleen muistuttaakseni itselleni missä mennään. Toisaalta tarinan haasteellisuus on yksi sen vahvuuksista: kaiken ei tarvitse aina olla valmiiksi pureskeltua.

Cat Legend on jälleen kerran värillinen sarjakuva ja Katin kynänjälki on varsin miellyttävä. Tyyli on yksinkertainen ja hän osaa suunnitella persoonallisia hahmoja, joiden tunnistaminen on helppoa. Jokaisella hahmolla ei ole vain oma tyylinsä, vaan myös selkeä luonne, joka näkyy sekä ruumiin kielessä, että pukeutumisessa. Tämän kaiken esittäminen niin visuaalisesti kuin puheen kautta on erittäin hyvän artistin merkki.

Tiedot

Nimi: Cat Legend
Osoite: http://catlegend.comicgenesis.com/
Kirjoittaja/piirtäjä: Katrina Santoro
Päivitys: viikottain
Luotettavuus: luotettava
Linkkilistalle: kyllä